Elämää on, kunhan ei kysy juuri silloin

Näinä tuhansien pikkujoulujen kyllästäminä aikoina lipsahti laulaja-kitaristinkin ansioluetteloon vihdoinkin tavallista mielenkiintoisempi sarake: "Tarkemmin määrittämätön vertigo". Se on toki parempi kuin sydänkohtaus. Koska lääkäreiden auktoriteetti on oman mieleni juoksuhaudoilla vahvasti latistunut, totesin, että moisen huimauksen on laukaissut vain uv-säteilyn aiheuttama optinen harha. Nyt koko jutun voi unohtaa.
Jukalta tuli hetki sitten sellaista emailia, että levyn tekoamme häiriköineet tekniikkademonit olisivat jälleen tehneet paluuta ja että säätäminen tulisi vielä jatkumaan. Tilanne on siis se, että meikäläisen pitäisi saada käsiini kustakin biisistä komppiraidat, jotta kykenisin loihtimaan ystäväni Antin yksiössä helsinginkadulla ne lähes aina yhtä oleelliset lauluraidat ennen tammikuun alussa tapahtuvia loppuäänityksiä ja miksausta. Se, että ne raidat ovat vielä Tuomaksen pakkaamilla levyillä, ja että Jukan kone nirsoilee niiden avaamista, ja että niiden avaamista täytyy vielä yrittää Esan kannettavalla, ja että nämä pikkujoulut syövyttävät lopulta äänijänteeni, ei tarkoita kuitenkaan sitä, etteikö meillä olisi tammikuussa käsissämme aivan perkeleen hieno levy. Näin tapahtukoon, tapahtukoon näin. Rauhaa.
Joonas

Studion jälkeen, onko elämää?

Iltoja kauneimpain lukijani.

Nauha on pitkälti purkissa. Sessio oli hyvä, hetkittäin hermojaraastavan mukava. Studiolta poistui terveen ja iloisen näköisiä laitosnuorukaisia, vieressä suuntaa antava kuva. Tekniikka meitä siunatkoon tästä eteenpäin, tämän mittakaavan vastoinkäymisiä emme toivo kenellekään. Raidat lähtevät kohti Helsingin seutuja miksaustarkoituksessa, tuolla jatkamme myös laulujen ja puuttuvien kitarasoolojen parissa joulukuun puolivälissä. Ehkä ehdimme soittamaan myös erään vanhan, orkesterin olemassaolon kannalta tärkeän biisin Jonskin kanssa, livenä vanhan kunnon Piitlesin perinteitä kunnioittaen.

Joulumarkkinoille ei levy onneksemme kerkeä, säilyy uskottavuuden harhakuva (tämä on sellaista virallisten rokkipollareiden retoriikkaa, jonka olemassaoloon tai merkitykseen emme ota kantaa, paitsi tässä, kysyttäessä ja baarissa). Suuret kiitokset teknisestä tuesta herroille Jukka Putkinen ja Esa Salonen, ilman teitä ei uusi nauha näkisi päivänvaloa koskaan.

Aamulla menen pesukarhun näköisenä luennolle (ranskan kieltä) kahvilan kautta, istun paikalleni (saan jopa valita demokratian hengessä), kaadan kahvia syliini kuten aina kahdeksalta aamulla, kiroilen hiljaa mielessäni tai ehkä ääneen riippuen siitä, kuinka hyvällä tuulella satun olemaan. Laitan puhelimen äänettömälle ja luen samalla ystävältäni tulleen viestin, jossa hän toteaa, ettei pääse osallistumaan luennolle koska väsyttää nii pi rust i. Niin myös minua. "Moi" sanoo saman laitoksen mukava tyttö, "nm ooi" vastaan minä korrektisti ja onnittelen itseäni siitä, että taas yksi päivä paratiisissa on alkamassa kunniallisesti. "Ei jumalauta, rokkijätkä luennolla, painu nyt kotiis nukkuun, jotta jaksat illalla hillua" kuuluu piru olallani sanovan (pidän enemmän tästä Aku Ankassa tutuksi tulleesta tietoisuuden kolmirakenteesta kuin Freudin vastaavasta), mutta en, en mene mihinkään, mulla on kitarasoolo ideoitavana.

Rauhaa ja hyvää yötä

Jaakko

Ikkunalautaa jäytävi tuskainen sielu

Mor

Eip´ voi edes Hailarit kelloa pysäyttää. Nyt käymme vimmattua kilpajuoksua Hans Kelloa vastaan. Se on kamppailu.

Studioaikamme viimeinen hetki korjaa pian velkansa, aamu nostaa väsyneen jermun uusille uurnille. Voimme taata, että kelpoisen hurjistava Keepin´my house clean kouraisee rajusti ahterista. Jokaista kuulijaa.

Yllämme yli viiteen ja kahdeksankymmeneen.

Studion ikkunasta lentävi esine

Hello

Se on tämä dikiaika maailman pelastus. Kahden päivän duuni valui pitkin reisiä rikkinäisen kovalevyn vuoksi. Se herätti meissä lämpöisiä tunteita, tästä ei täysiä drakhmoja tilitetä. Sitä kun vaan olettaisi rokkari jos toinenkin, että studioon tullessa nauhoituspöydän kovalevy fudaa jotta pirusti, vaan toista on todellisuus.

Tuomas puraisi viime talvena pohojosen viimassa viilennyttä suklaata, hammas lohkesi rajusti. Nyt oli lähellä uudet lohkeamat hampaita kiristellessä.

Vaan pasuuna soikoon, Mika se äläkytä-mäläkytä pätkytti uudet pohjat parissa tunnissa ja johan oli aika kitaristinkin roiskasta ääni tai kaks purkkiin. Tilanne on sikäli hyvä, että jos rokki irtoaa aamulla yheksältä riuskasti, saadaan hommat purkkiin viiden päivän sijasta jäljellä olevassa kahdessa päivässä. Eipä ole tullut testattua aiemmin, vaan aamuisin on Jaspe pahantuulinen kuin pieni tyranni, pannaan se soittamaan raivonsa nauhalle.

Kahvia on juotu keskikokoisen brasilialaisen plantaasin vuosituotannon verran.

Tästä tähän, pää pystyssä vasta-aaltoon.

Studion uumenista kuuluvi huhuilu

Terev kansallisuudet.

Kaksi päivää on vietetty studion viileillä pankoilla eritteissä marinoituen. Mika on valinnut pääsoittimekseen klarinetin, siitä lähtee helvetillinen ulina. Klarinettisoolo on harkinnassa kitarasoolojen tilalle, puolalaiset fanit tykkää.

Teknisiä murheita on ollut jonkun verran, mutta emme masennu. Vahvistimien kanssa on säädetty paljon, kannettu vehjettä jos jonkinlaista punaisen napin kammioon. Nyt on löydetty toimiva laitteisto ja hippien kuntokortti tältä vuodelta on ruksia täynnä, hyljemerkkiä lähdetään suorittamaan ensi vuonna.

Basisti on eri mieltä, sitä ei kuunnella. Tuomas soittaa paremmin vihaisena.

Näistä kuvista näihin tunnelmiin ja täältä tähän. Ryhdymme sovittamaan oopperaa; mullikuoroa ja ähinää nauhoitamme aamulla.

Hail Chantin päiväkirjablogi aukeaa

Yhtye etsi julkaisukanavaa kirjallisille tuotoksilleen, sekä fiktiivisille että päiväkirjatyylisille. Se on tämä. Tätä blogia olisi tarkoitus bändin jäsenien silloin tällöin päivitellä, esimerkiksi tulevan studioajan tunnelmia on luultavasti tulossa.

Joonas Nissi