Ajantasaisuus on mahdottomuus

Tervehdys ihmiset

Täällä ei ole tapahtunut mitään pitkään aikaan, aika tehdä asialle jotain. Elämä on ollut viime aikoina kiireistä sukkulointia työelämän ja gradun pakerruksen välillä. Käväsin tutustumassa eristysalaan, oli nastaa kuule. Väkevää hommaa kaikki tyynni, selvisin vähillä vammoilla, vasurin etusormi tosin meinasi jäädä muistoksi tehtaalle. Ei onneksi jäänyt. Olis loppunut soittohommat siihen. Tosin vetihän Iommikin aika stydisti Sabbathin aikaan (ja edelleen) vaikka kaksi sormea sanoikin sopimuksensa väliaikaisesti irti miehen painaessa duunia jossain lihanpakkaamossa tai muussa teurastamossa. Muusikot näyttävät löytävän mielenkiintoisia työtehtäviä... Gradun työstö on hidasta puurtamista, mutta tieto siitä, että valmistumisen jälkeen on aikaa jälleen bänditoiminnalle luo motivaatiota työskentelyyn.

Treenattiin elokuussa ennen työkomennustani pitkä viikonloppu Jyväskylän rallien aikaan. Soli eri kivvaa sompailla rallien varikkoalueen läpi bluesöljy-pakkausten kera kohti Lutakon treeni-gulagia järjestysmiesten kysellessä vähän väliä hyvin epäluuloisena kulkulupia hippiretkueelta, jumalavita mitä touhua. Mutta pittäähän sitä ajella rallia, mihin sitä öljyä muuten sais tärvättyä. Joku rallikansan kekkonen kehotti meitä ystävällisesti hakeutumaan parturiin, suomalaisten taipumus välittää kanssaihmisten jouhista lämmittää sydäntä toella.

Saatiin treeneissä työstettyä aika massiivinen uusi biisi melko valmiiksi, uusia sävellyksiä alkaa olla pian levyllinen kasassa. Käytiin myös kolmen päivän tumujen jälkeen pyörähtämässä "piilokeikalla" paikallisen pubin jameissa, mikä oli melko surrealistista edellisen porukan kiskottua tunteella Pave Maijasen ikihittiä Lähtisitkö. Siinä biisissähän on kertsissä melko imelä falsettiulina siinä "sulle sukeltaisin helmen valkeaa-aa-a-aa-aaan" kohdassa. Me ei ikinä ylletä moisiin sfääreihin. Lämpesi yleisö meillekin todella kiitettävästi vaikkei Paven ikihittiä voikaan kukistaa.

Suunnitelmissa on siirtää bänditoiminta pääkaupunkiseudulle ja ukot samaan kylään, onnistuu tuo treenaus ja ns. vakava bänditoiminta paremmin. Toivotaan että suunnitelmat tulevat toteutumaan, asiathan ovat tällä hetkellä melko repaleisella tolalla. Asioilla on kuitenkin taipumus järjestyä tavalla tai toisella.


-J.L.

Subconscious subtitles

Ote serkkupoikani englanninkielisestä unesta.

It won´t hold, must fix it with jesustape.

Why do you call it jesustape?

Because it makes miracles.

Nerokasta.

Menneisyys on historiaa

Gorbatshow.

Kesä tuli pulipuli ja on aika kirvoittaa lyhyt selonteko vastuunpakoilun täyteisestä aikakaudesta. Nythän on niin, että HC:n jyväskyläläistynyt puolikas (Koalalantio & Lautse) ovat ottaneet asiakseen heittäytyä akateemisen lopputyön edellyttämään tutkimuksen täyteiseen elämään. Lopputyötään tekee sarallaan bändin toinenkin puolikas (Joonas tosin otti ja valmistui jo).

Riemukkaan ja syväluotaavan tutkimuskauden keskeisenä tukipisteenä tapaamme päivittäin graduntekijäin tukipiirissä JKL:n yliopiston kirjaston kahvilassa. Siellä istumme iltapäivädiskon iloisessa ilmapiirissä ja pohdimme päivän polttavia kysymyksiä, pakolaiskysymystä ja -diskurssia, identiteettiä ja kirjallisuutta, vääriä valintoja, Ilokiven ruokalistaa, vasemmiston taantumusta, Nakkikeiton oikeaoppista maustamista, tissejä ja tulevaisuuden polttavia kysymyksiä - sanalla sanoen pakenemme varsinaista tutkimustyötä henkevän keskustelun alhoon. Laiskuus on ideointia.

Bändin hiljaiselo jatkuu mainituista syistä. Juvan korpi ei tule kokemaan tänä kesänä Jukolan veljesten sauna-kohtauksen reinkarnaatiota vanhemmuus-poliittisten kysymysten seurauksena. Uuden materiaalin tuottaminen etenee näin ollen hitaasti ja tarkka mutta ah niin ilmava suunnitelmamme seuraavan levyn tuotannon aloittamiseksi tämän vuoden puolella tulee toteutumaan yhtä varmasti kuin ydinsukellusvene Kurskin nosto aikanaan. Tuo kvartaalitalouden gulag - Lutakon piskuinen blues-treenikämppämme, saa pelastaa bändin luomistyön tämän kesän osalta. Keikkarintamalle palataan vasta uuden materiaalin kanssa. Tulevaisuus on futuurin perfekti.

Juhannus on ovella, tuo keskikesän juhla, jolloin kesäillan idylliä värittää humaltuneen hirvaan viehkeä örhentely, neitoset konttailevat ojissa kadonnutta piilolinssiään etsimässä, ilmassa tuoksuu palanut sauna ja juhannustaikoja tehneet nuorikot koettelevat kykyään muodostaa lause. Monet kertovat toisilleen, mitä ovat aina halunneet sanoa. Virhe. Uroutta todistetaan puukkohippasilla ja kansallista yhtenäisyyttä juhlistetaan snägärin turpaanvetokarkeloilla (koska naapuri kaatui pallogrilliin), lopulta kruunataan kuningasurpo. Ei silti masennuta.

Hyvää jussia tytöt ja pojat!

Kevään viimeinen hidas

Jyväskylän Vakiopaineessa esiinnyttiin akustisesti, mikä poikkeuksellista. Keikkasetin kääntäminen sellaisenaan akustiseksi osoittautui mahdottomaksi tehtäväksi. Ongelma ratkaistiin keräämällä Vakiopaineen settiin kavalkadi bändin rauhallisimpia kappaleita, rokkiosasto jätettiin pois.

Esiintyminen akustisesti oli antoisaa puuhaa, biisejä pystyi ja oli pakko lähestyä varsin eri lähtökohdista kuin normaalisti. Settiin sujautetut raskaammat kappaleet muuttivat luonnettaan siinä määrin, että tuntui soittavansa tyystin eri biisiä kuin nimen perusteella luulisi. Baarissa vallitsi hetkittäin harras tunnelma, muutama tyyppi sanoi silmäkulman kostuneen kun laulettiin joitakin biisejä neliäänisesti. Hatunnosto herra Bassolle joka viimein vaati itselleen mikrofonin.

Kiitos Vakiopaineen ystävälliselle henkilökunnalle sekä yleisölle. Hyvää kevättä, näkemiin.

Viva la Libertad!

Ku on lenssu ruumessa ja kuumotta pijättää,

häätyy häätää pahalainen, pieksiä piru poijes!


Lueksin sairastaessa muutaman suomalaisen klassikko-opuksen, on ne synkkiä tarinoita, kiesus sentään. Suomalainen murre-valikoima on aivan loistava nykykielenkäytössä oppositioon jäävä aarre-aitta, ainakin siinä merkityksessä notta saa modernin retroisaa kepeyttä ja humööristä ulosannin ainesta käyttöönsä näinä post-modernin jälkeisinä pirstaloituneen kielellisen kollektivismin päivinä. Selätin flunssan ylläolevaa loitsua loihien, jonka ainekset varastin suoraan suomalaisen mytologian loitsuarkistosta - nakkasin siihen jop allitteraation, joka lisää luonnollisesti loitsun pyhää mana-arvoa ja auktoriteettia. Toteutuupa tuossa fonosemanttisen parallelismin ajatus myöskin, on noilla tavujen ja sanojen sonaarisella asulla selekeä yhteys merkitykseensä, niinko merkitsijän ja merkityn välinen äänneasun paradigmassa toteutuva liitto... Kaikenlaisia sitä on aikaa kipiässä päässä pyöritellä.

Pari viikkoa sitten käytiin Club Libertéssä Sydän, sydämen kanssa vetämässä shou. Baari on Helsingin Kalliossa, kannatan tutustumista. Päivä oli perjantai 2.3. herran vuotta 07. Tila on hyvä ja laitteisto kohdallaan, mukava henkilökunta. Jengiä saatiin vedettyä baarin täydeltä mikä oli mahtava juttu, kiitokset yleisölle. Keikkaan latauduttiin bändin sisäisellä biljardi-skaballa, mistä en tahdo puhua enempää koska en osaa pelata moista peliä kovin kaksisesti. Koalalantio vei voiton jälleen bändin suvereenina urheilumiehenä.

Keikka aloitettiin lykkäämällä kärkeen tymäkkä kimara grunge-rock-osastoa, mikä oli lähes kohtalokas virhe koska mehut meinasivat loppua kesken puolivälissä keikkaa. Harvoin on ollut paita läpimärkänä viidennen biisin kohdalla. Asia korjaantui bluesöljyn voimalla ja setin keskelle sijoitetulla parin kevyemmän biisin ajan kestäneellä rauhottumisella. Loppusetti oli rokkia kaaliin. Keikasta jäi hjälvetin hyvä fiilis.

Sydärit hevasivat tiukasti ja pitkään, eturivin immeiset hyvä jos housuissaan pysyivät. Kelpo meno! Libertéstä painuttiin yöhön ja aamulla kannettiin kamoja naamat valkoisina. Aijai sitä seuraavan päivän roudausta, se on joka kerran yhtä riemuisan elävöittävä kokemus!

Nyt puhallellaan kuukauden päivät ja esiinnytään seuraavan kerran Jyväskylän Vakiopaineessa la 28.4. Keikka on akustinen spesiaali, koitetaan keksiä jotain eri jehnaa kuulijain päänmenoksi. Saatiin tuossa intialaisia soittimia, niitä käytetään kenties Vakkarissa. Pitäs käydä vielä joku kolme askelta valoon -tyyppinen kirjekurssi jotta voitas tallata Beatlesin jalanjäljissä mystisen henkisyyden psykedeelista polkua (no pun intended), kun ei riitä drakhmat Intian ekskursioon...

Vakiopaineen keikan jälkeen ryhdytään valmistelemaan HC:n kakkosälppäriä jonka julkaisua on alustavasti kaavailtu keväälle 08. Keikkailu jää näin ollen vähemmälle, tai mistä sitä tietää, katellaan syssymmälä. Tehdään jokunen veto jokatapauksessa uuden matskun kanssa ennen julkaisua. On noita jo keikoilla soitettukin. Nyt parsaa pataan, hapankaalia soittimeen ja fiktiota kaaliin!


P.S. Dear enemys Illu & Tuomas, se verinen Tuppiskaba jäi tilanteeseen 16 meidän eduksi.

Sähkökatko tulossa

"Akustinen kitara on ihmisen paras ystävä, jollei se ole koira ja goretex-asu", totesi eräs ystäväni. Ajatus on pätevä. Muutama sana saattaa aikaansaada yllättäviä seurauksia, väittää Austin opuksessaan How to do things with words.

Lie kysymys performatiivisesta puheaktista tai ei, tulee keväällä olemaan poikkeuksellinen akustinen keikka tai pari keski-Suomessa. Mielenkiintoista nähdä, mihin suuntaan biisit lähtevät akustisten sovitusten myötä kulkemaan. Sähköisen ja akustisen soittamisen ero on kuin lahnalla ja sillillä, fishististä metaforiikkaa viljelläkseni.

Hengittämätön olio - se on kuollu. Perjantaina tarjoillaan live-veto Libertessä, tämä totuttuun tapaan sähköillä, energialla ja intensiteetillä höystetty soppa. Sinne siis. Sayonara, sano Bondi ku japanilaista esitti.

Tuesday evening rocks On the Rocks

Moro vaan!

Se oli männä tiistai kun käytiin pistoreissulla Helsingin On the Rocks -baarissa. Mukana oli luotettu keikkakaverimme Tuvalu. Tämä reissu oli siitä jännittävä, että tunnelma ennen keikkaa oli vähän epäröivä: kuinkahan jengi jaksaa valua tiistaina rokkikeikalle? Jaksoivat kiitettävästi, mikä oli riemukasta. Kohta on kerätty koko viikon päivät keikkasarjaan, sunnuntai ja maanantai ovat päiviä, jolloin keikoilla ei ole käyty, ehkä pitäs, jo mielenkiinnosta moista kokemusta kohtaan.

Rocksin henkilökunta oli mukavaa ja äänimestari loihti tukevat saundit tsekissä. Se loi varsin hyvän fiiliksen iltaa varten. Mun Gisbon osoitti omapäisiä elkeitä ja alkoi pätkiä tsekissä. Selvisihän sekin lyhyen kiroilun jälkeen, sähköissä oli pientä kosketushäiriötä. Vuan ei tuo haitannut keikalla.

Keikka lähti ku hauki rannasta, oli kerrassaan lepposa meininki. Jätkät soitti pirun hyvin, laulut toimi täysillä ja dynamiikka toimi. Ite sössin yhen soolosiirtymän mikä aiheutti tietysti raikuvan kiroilukavalkadin purkautumisen leipälävestäni, kuului kuulemma yleisöön asti. Ei se mtn. Jonsered loi nahkansa ja soitti keikan paljain jaloin. Väitti olevan hyvä ajatus, vaan steppaappa ite kymmenen pedaalin päällä ilman kenkiä, eihän semmoseen pysty ku fakiiri.

Tuomas oli hommannut uusia bassopedaaleja, mahtavia surinoita irtosi basson suunnasta. Miä tykkäsin. Mika totesi sairauden siirtyneen nyt jo basistiin. Meillä on tiukka kilpavarustelu käynnissä. Musiikin parhaaksi tietty.

Keikan jälkeen nopea vaihto, Tuvalu lauteille ja rokki soimaan. Tuvalu veti 3 biisiä tulevalta älppäriltään, tiukka meininki. Hyvän keikan soittivat. Laulaja Annina harjoitti puhdasta noituutta magneettikenttä-vimpaimensa kanssa, en tiedä laitteen nimeä. Tuvalun lopetettua suoritettiin nopea roudaus. Tuvalun Jussin rantasaunan kokoinen bassovahvistin oli mukava kantaa täyden baarin läpi. Kasvattaa luonnetta ja hauista. Onneksi hissi edisti projektia tuntuvasti. Tuvalu lähti ajamaan yön selkään, me jäätiin bäkkärille juhlimhan ku oli syytä.

Tiukan keikka-analyysin jälkeen antauduimme täysin palkein paskanpuhumisen jalolle lajille ja ihastelimme Joonaksen varpaita. Suunnittelimme seuraavan älppärin äänitys-ajankohtaa ja -paikkaa. Vaan ei päästy puusta pitkään eikä kukhan muista moisesta mithän.

Meiän bäkkärillä naiset viihtyy: Koalalantio ja Petra alias K-kaupan täti poseeraavat. Tais muuten olla ensimmäinen kerta kun bäkkärillä oli nähtävissä muutakin kuin rujoa mieskauneutta. Olihan se erilaista, yritettiin muka näyttää hyvältä ja puhua fiksuja. No se jäi säälittävän yrityksen tasolle. Realiteetteja ei voi paeta.

Joonas ja jääkaappi ystävystyivät, itse asiassa tuo kaappi oli kaikkien paras kaveri koko illan. Se houkutteli myös ulkopuolisia paikalle. Joku orvi tunki videokameran kans festeihin. Eihän se mtn, pitäisi vaan kysyä lupa jos meinaa kuvata, soosoo. Väitti olevansa YLE:n toimittaja, vuan ei sitä pressikorttia kuitenkaan löytynyt kysyttäessä. Siitä kimmastuneena meidän muskeleiset "turvamiehemme" puhuivat norjaa ja kalapaliikki oli valmis, Ahtisaarelaista diplomatiaa soveltaen sovittelimme tilanteen ja Aarne Tanninen sai jäädä istuskelemaan kunhan lupasi pitää kameransa kiinni. Kummallista sanon, kummallista.

Seuraava live-rykäys on Club Libertéssä 2. maaliskuuta, Helsingissä. Siellä seuraamme liittyy tuo kelpo ironhevi-retkue, Sydän, sydän. Tuu kattoon. Piis aut.

Uutissähkeitä ihmisyyden periferiasta

Keikkoja peruutettu laman vuoksi stop. närästystä havaittu stop. neuvotteluita kesken, communication breakdown, positive thoughts, excuse-mes, breathe, lung, alsucral, rennie preferred, product placement, happiness - realty utopia - echoes stop.

Kesäinen treenikämppämme, tuoksu oli agraarinen tuulen käydessä oikeasta suunnasta. Maaseudun romantiikkaa, 5 rumaa miestä, lakeuksia, tikkataulu, hirvikärpäsiä, sata vuotta vanha puusauna. Ehtaa.

Viikon kuluttua on aika rynnistää On the Rocksiin todistamaan olemassaolo tosiasiallisena ilmiönä. Into on mieletön. Hail Chant on totta.

Subjectively yours,
Armas j. Satiainen

Demosessions in the Deep

Jawohl. On puhuttava historiallisista tosiasioista vuoden lopulta 2006, koska historia meidät rakentaa ja lopulta fiktioksi asettuu. Tässä tapauksessa muuttujina on vielä epäluotettava kertoja sekä tosiasiallisen vastineensa kehnohko muisti.

Joku kyseli tämän päiväkirjan sisällöntuottajaa, kuka se on? Mielisairauteni, kieroutunut mielitekoni, hyvä ystävä. Ainakin tänäpäivänä. Päiväkirjan historiallista todentumista edeltävä prekarnaalinen vaihe sai alkunsa herra Sainion ajukopasta. Tarkoituksena oli, että jokainen bändin jäsen kantaa luovan kortensa kekoon jonkinlaisen tekstuaalisen merkitsijän muodossa vuoroviikoin. Näin sivuilla säilyisi aktiivinen elämä, jota satunnaisen kulkijan on hyvä hämmentyneenä seurata, kunnes jatkaa matkaansa päätään pyöritellen. Hyvillä ajatuksilla on tapana muuttaa olemustaan tuntuvasti ennen asettumistaan lopulliseen väliaikaiseen muotoonsa. Niin tässäkin tapauksessa.

Vaan demosessioista oli tarkoitukseni puhua - tahi kirjoittaa (helppoa kuin heinänteko). Joulun välipäivinä kansoitimme Kemin Deep-studion, tuttavallisemmin Rollen pajan. 3 päivää olimme varanneet nauhoituksia varten, ensimmäinen päivä valui pitkälti hiekkaan mystisten piuhademonien pureksittua muutaman olennaisen piuhan joiden sijainnin selvittäminen oli satojen, jopa kymmenien piuhojen viidakossa paha rasti jopa Derrikille (was). Touhu lähti lopulta käyntiin, ja tahti oli noin rolling stones siitä eteenpäin.

Söör Alakontiola - tuo kannujen Bielsebub - hoiti osuutensa jälleen nopeasti ja tunteella, komppi elää hiukan ja siinä taika live-meiningin tartuttamiseksi narulle. Rumpujen miksaamisesta keskusteltiin lyhyesti alan termeillä; "tomariin botnea ja haitsuun vähän homoa". Päiväkirjan arkistoista voi kaivaa esiin (pitkäsoiton) rumpumiksaamisen lyhyen oppimäärän, sitä aikoinaan lukiessani ymmärsin monia asioita joilla ei ole mitään tekemistä musiikin kanssa.

Kitaroita ährättiin ansiokkaasti seuraavana, linja-fuzzin sulosointuja oli toki kuultu jo pohjien nauhoitusten yhteydessä (linja-fuzz pelasti erään biisin soolon, sen soittaminen silloin kun varsinainen rec-valo paloi oli täysin mahdoton tehtävä). Vaikeuksia aiheutti epätarkka viritysmittari, minkä ansiosta ensimmäisen illan kitarat menivät uusiksi seuraavana aamuna. Samba-karnevaalin mittaisen voimasana-kavalkadin jälkeen ryhdyimme hakemaan virettä korvavaralla, mikä luonnollisesti on tarkkaakin tarkempaa tinnityksen ja meluvaurion ansiosta. Viereisessä kuvassa kitaravire on saatu asentoon sex pistols ja Joonas on valmis kiirastuleen. Kitarat tulivat kohtuu nopeasti nauhalle vuorovedoin, ja siirryttiin lauluihin. Tuomas oli saksalaista salapoliisin luonteenlaatua ilmentäen hiippaillut studiolle salakavalasti aamukasilta vetämään bassot ennen muun porukan saapumista.

Laulut olivat siis Joonaksen kontolla lukuunottamatta Fall of living standard -biisin New kids on the block/Take that -henkistä herkkää mullikuoro-osuutta. Joonaksen toivoman viikon sijasta laulut vedettiin kolmessa tunnissa ja homma oli paketissa. Sessio oli helvetin leppoisa rupeama ja eteni jopa oasiksen poikia paremmissa fiiliksissä. Raakanauhaa kuunnellessa luulis että tuosta jonkun promon saa aikaiseksi, Tuomaksen taikoja odotellessa. Kakkosälppärille biisit varmaan mahtuvat kaikki. Sovitustyötä voi olla hieman edessä. Ainiin, neljä biisiä vedettiin.

Tässä kaikki tällä erää. Kiitoksia tutuille ja ystäville kohtaamisista Kemissä, kaupunki oli entisensä. Nähdään ehkä pohjoisen keikoilla. Ja teitä muita etelän ja keskiosan keikoilla, varmuutta kevään keikkojen lukumäärästä ei ole vielä toviin. Mahtava homma, on loppiainen, saa heivata tuon joulutähden varastoon taas vuodeksi. Tsau.

Peeäs. Kiitokset Mosesin pojille kannujen lainasta!