Moro vaan!
Se oli männä tiistai kun käytiin pistoreissulla Helsingin On the Rocks -baarissa. Mukana oli luotettu keikkakaverimme Tuvalu. Tämä reissu oli siitä jännittävä, että tunnelma ennen keikkaa oli vähän epäröivä: kuinkahan jengi jaksaa valua tiistaina rokkikeikalle? Jaksoivat kiitettävästi, mikä oli riemukasta. Kohta on kerätty koko viikon päivät keikkasarjaan, sunnuntai ja maanantai ovat päiviä, jolloin keikoilla ei ole käyty, ehkä pitäs, jo mielenkiinnosta moista kokemusta kohtaan.
Rocksin henkilökunta oli mukavaa ja äänimestari loihti tukevat saundit tsekissä. Se loi varsin hyvän fiiliksen iltaa varten. Mun Gisbon osoitti omapäisiä elkeitä ja alkoi pätkiä tsekissä. Selvisihän sekin lyhyen kiroilun jälkeen, sähköissä oli pientä kosketushäiriötä. Vuan ei tuo haitannut keikalla.
Keikka lähti ku hauki rannasta, oli kerrassaan lepposa meininki. Jätkät soitti pirun hyvin, laulut toimi täysillä ja dynamiikka toimi. Ite sössin yhen soolosiirtymän mikä aiheutti tietysti raikuvan kiroilukavalkadin purkautumisen leipälävestäni, kuului kuulemma
yleisöön asti. Ei se mtn. Jonsered loi nahkansa ja soitti keikan paljain jaloin. Väitti olevan hyvä ajatus, vaan steppaappa ite kymmenen pedaalin päällä ilman kenkiä, eihän semmoseen pysty ku fakiiri.
Tuomas oli hommannut uusia bassopedaaleja, mahtavia surinoita irtosi basson suunnasta. Miä tykkäsin. Mika totesi sairauden siirtyneen nyt jo basistiin. Meillä on tiukka kilpavarustelu käynnissä. Musiikin parhaaksi tietty.
Keikan jälkeen nopea vaihto, Tuvalu lauteille ja rokki soimaan. Tuvalu veti 3 biisiä tulevalta älppäriltään, tiukka meininki. Hyvän keikan soittivat. Laulaja Annina harjoitti puhdasta noituutta magneettikenttä-vimpaimensa kanssa,
en tiedä laitteen nimeä. Tuvalun lopetettua suoritettiin nopea roudaus. Tuvalun Jussin rantasaunan kokoinen bassovahvistin oli mukava kantaa täyden baarin läpi. Kasvattaa luonnetta ja hauista. Onneksi hissi edisti projektia tuntuvasti. Tuvalu lähti ajamaan yön selkään, me jäätiin bäkkärille juhlimhan ku oli syytä.
Tiukan keikka-analyysin jälkeen antauduimme täysin palkein paskanpuhumisen jalolle lajille ja ihastelimme Joonaksen varpaita. Suunnittelimme seuraavan älppärin äänitys-ajankohtaa ja -paikkaa. Vaan ei päästy puusta pitkään eikä kukhan muista moisesta mithän.
Meiän bäkkärillä naiset viihtyy: Koalalantio ja Petra alias K-kaupan täti poseeraavat. Tais muuten olla ensimmäinen kerta kun bäkkärillä oli nähtävissä muutakin kuin rujoa mieskauneutta. Olihan se erilaista, yritettiin muka näyttää hyvältä ja puhua fiksuja. No se jäi säälittävän yrityksen tasolle. Realiteetteja ei voi paeta.
Joonas ja jääkaappi ystävystyivät, itse asiassa tuo kaappi oli kaikkien paras kaveri koko illan. Se houkutteli myös ulkopuolisia paikalle. Joku orvi tunki videokameran kans festeihin. Eihän se mtn, pitäisi vaan kysyä lupa jos meinaa kuvata, soosoo. Väitti olevansa YLE:n toimittaja, vuan ei sitä pressikorttia kuitenkaan löytynyt kysyttäessä. Siitä kimmastuneena meidän muskeleiset "turvamiehemme" puhuivat norjaa ja kalapaliikki oli valmis, Ahtisaarelaista diplomatiaa soveltaen sovittelimme tilanteen ja Aarne Tanninen sai jäädä istuskelemaan kunhan lupasi pitää kameransa kiinni. Kummallista sanon, kummallista.
Seuraava live-rykäys on Club Libertéssä 2. maaliskuuta, Helsingissä. Siellä seuraamme liittyy tuo kelpo ironhevi-retkue, Sydän, sydän. Tuu kattoon. Piis aut.
