Shake it Like there's no tomorrow!

Hail Chant on palannut tauolta.

Eka keikka kahden ja puolen vuoden sapattivapaan jälkeen realisoituvi LikeFestissä elokuun kakskasi nollaysi, Wäiski-jollassa Hakaniemen-rannassa. Valmistelut suoritettiin ihan yhtä lahjakkaalla säätämisellä kuni olis eilispänä keikkailtuvi. Tuomas Jalmari koki liikehtivänsä soundcheckin ajaksi kunnejonne toisaalle läppäriä hakemaan ja jätettiin siis basso tsekkaamatta.

Festin aamunkoina orkesterimme kohtasi yllättävää joviaalisuutta, kun lähipiirin ansiokas videotaiteilija Visa Romsi duunasi meille liikkuvaa kuvaa keikan rekvisiitaksi. Siitä suuret kiitokset herralle. Hail Chant soitti alkuillasta ja erinäisistä nestetasapainollisista ym. seikoista johtuen aikataulu meni kireäksi eikä videotaidetta keretty testaamaan käytännössä. "Pistetään kato kaikki valot kiinni ja huitastaan leffa pyöriin, sehän näyttää varmasti pirun hyvältä!" äimäilivät orkesterin visionäärit sulassa ideologisessa konsensuksessa, rhesusapinan jälkeläiset, työkaluja kenties käyttämään kykenevät kädelliset, jotka kollektiiviksi liittyä kokivat silloin kuus vuotta taannoin.

Ja kyllä. Video toimi kuin tauti, tämä oli yleisöstä vilpitönnä kantautuva message, selkeä kuin savumerkki. Hail Chanthan ei ole koskaan ollut akrobaattisen energisestä lavaesiintymisestä tunnettu ryhmä, joten liikkuva kuva toi rutosti visuaalista lisäantia. Hiukan pimeä oli vain lava. Ei nähnyt mitään, eli tietty ylimääräinen haastemomentti oli tosiasia. Tämän lie olisi jokainen vähän kätevämpi seppä haistanut etukäteen, ja jättänyt pari lavavaloa päälle. Ei me. Ja läppärin akku simahti siinä keikan loppupuolna.

Se tai mikään muukaan maailman asia ei haitannut ainakaan eturivissä raivoisasti elehtivää hahmoa. Liken bileissä tuttu inehmo, jokseenkin legendaariseen maineeseen kohonnut kulttuuripersoona pogosi antaumuksella ja perin omintakeisella tyylillä koko vedon ajan. Ja parin seuraavan niin ikään.

Vedettiin tasainen kattaus uusia ja vanhoja biisejä, taisi olla peräti neljä maailman ensiesitystä. Seuraavana päivänä valkonaamaisena ihmisraadelmana roudatessa muisti taas miksi tätä tehdään. Rok. Oli nastaa.

Seuraava keikka parin viikon päästä, Wäiskissä tämäkin. Siellä nähdään.

Korvessa kulkevi soittajan tie, baby!

Meiän bändissä asioista keskustellaan rehellisesti painimalla (On the Rocksin keikan jälkeen puoli viideltä lumihangessa). Päätöksenteon mallina erittäin suositeltava, perinteikäs ja rehellinen kotimainen keino, jota soisi näkevänsä sovellettavan myös Arkadianmäellä. Eikä kuormita ilmastoa.

Meistä tuli ny helsinkiläinen bändi, näillä seutuvilla ei vissiin kovin monta semmosta olekaan. Uutta materiaalia on läjä, mutta treeniksen puute hidastaa hommaa hiukan. Vielä kun saatais armoitettu hra Basso tänne vitosen moccatsiinolattea litkimään. Täytynee lähteä hakemaan se pohjosesta, porolla päästellä susirajan taa ja suorittaa kemiläinen muilutus. Se se on (bändi)demokratiaa jos mikä.

-Kert Oja

Writer's Block

Blogia päivitetään kun Hail Chant aloittaa toimintansa uudelleen.

Hyvää alkanutta vuotta!

Ajantasaisuus on mahdottomuus

Tervehdys ihmiset

Täällä ei ole tapahtunut mitään pitkään aikaan, aika tehdä asialle jotain. Elämä on ollut viime aikoina kiireistä sukkulointia työelämän ja gradun pakerruksen välillä. Käväsin tutustumassa eristysalaan, oli nastaa kuule. Väkevää hommaa kaikki tyynni, selvisin vähillä vammoilla, vasurin etusormi tosin meinasi jäädä muistoksi tehtaalle. Ei onneksi jäänyt. Olis loppunut soittohommat siihen. Tosin vetihän Iommikin aika stydisti Sabbathin aikaan (ja edelleen) vaikka kaksi sormea sanoikin sopimuksensa väliaikaisesti irti miehen painaessa duunia jossain lihanpakkaamossa tai muussa teurastamossa. Muusikot näyttävät löytävän mielenkiintoisia työtehtäviä... Gradun työstö on hidasta puurtamista, mutta tieto siitä, että valmistumisen jälkeen on aikaa jälleen bänditoiminnalle luo motivaatiota työskentelyyn.

Treenattiin elokuussa ennen työkomennustani pitkä viikonloppu Jyväskylän rallien aikaan. Soli eri kivvaa sompailla rallien varikkoalueen läpi bluesöljy-pakkausten kera kohti Lutakon treeni-gulagia järjestysmiesten kysellessä vähän väliä hyvin epäluuloisena kulkulupia hippiretkueelta, jumalavita mitä touhua. Mutta pittäähän sitä ajella rallia, mihin sitä öljyä muuten sais tärvättyä. Joku rallikansan kekkonen kehotti meitä ystävällisesti hakeutumaan parturiin, suomalaisten taipumus välittää kanssaihmisten jouhista lämmittää sydäntä toella.

Saatiin treeneissä työstettyä aika massiivinen uusi biisi melko valmiiksi, uusia sävellyksiä alkaa olla pian levyllinen kasassa. Käytiin myös kolmen päivän tumujen jälkeen pyörähtämässä "piilokeikalla" paikallisen pubin jameissa, mikä oli melko surrealistista edellisen porukan kiskottua tunteella Pave Maijasen ikihittiä Lähtisitkö. Siinä biisissähän on kertsissä melko imelä falsettiulina siinä "sulle sukeltaisin helmen valkeaa-aa-a-aa-aaan" kohdassa. Me ei ikinä ylletä moisiin sfääreihin. Lämpesi yleisö meillekin todella kiitettävästi vaikkei Paven ikihittiä voikaan kukistaa.

Suunnitelmissa on siirtää bänditoiminta pääkaupunkiseudulle ja ukot samaan kylään, onnistuu tuo treenaus ja ns. vakava bänditoiminta paremmin. Toivotaan että suunnitelmat tulevat toteutumaan, asiathan ovat tällä hetkellä melko repaleisella tolalla. Asioilla on kuitenkin taipumus järjestyä tavalla tai toisella.


-J.L.

Subconscious subtitles

Ote serkkupoikani englanninkielisestä unesta.

It won´t hold, must fix it with jesustape.

Why do you call it jesustape?

Because it makes miracles.

Nerokasta.

Menneisyys on historiaa

Gorbatshow.

Kesä tuli pulipuli ja on aika kirvoittaa lyhyt selonteko vastuunpakoilun täyteisestä aikakaudesta. Nythän on niin, että HC:n jyväskyläläistynyt puolikas (Koalalantio & Lautse) ovat ottaneet asiakseen heittäytyä akateemisen lopputyön edellyttämään tutkimuksen täyteiseen elämään. Lopputyötään tekee sarallaan bändin toinenkin puolikas (Joonas tosin otti ja valmistui jo).

Riemukkaan ja syväluotaavan tutkimuskauden keskeisenä tukipisteenä tapaamme päivittäin graduntekijäin tukipiirissä JKL:n yliopiston kirjaston kahvilassa. Siellä istumme iltapäivädiskon iloisessa ilmapiirissä ja pohdimme päivän polttavia kysymyksiä, pakolaiskysymystä ja -diskurssia, identiteettiä ja kirjallisuutta, vääriä valintoja, Ilokiven ruokalistaa, vasemmiston taantumusta, Nakkikeiton oikeaoppista maustamista, tissejä ja tulevaisuuden polttavia kysymyksiä - sanalla sanoen pakenemme varsinaista tutkimustyötä henkevän keskustelun alhoon. Laiskuus on ideointia.

Bändin hiljaiselo jatkuu mainituista syistä. Juvan korpi ei tule kokemaan tänä kesänä Jukolan veljesten sauna-kohtauksen reinkarnaatiota vanhemmuus-poliittisten kysymysten seurauksena. Uuden materiaalin tuottaminen etenee näin ollen hitaasti ja tarkka mutta ah niin ilmava suunnitelmamme seuraavan levyn tuotannon aloittamiseksi tämän vuoden puolella tulee toteutumaan yhtä varmasti kuin ydinsukellusvene Kurskin nosto aikanaan. Tuo kvartaalitalouden gulag - Lutakon piskuinen blues-treenikämppämme, saa pelastaa bändin luomistyön tämän kesän osalta. Keikkarintamalle palataan vasta uuden materiaalin kanssa. Tulevaisuus on futuurin perfekti.

Juhannus on ovella, tuo keskikesän juhla, jolloin kesäillan idylliä värittää humaltuneen hirvaan viehkeä örhentely, neitoset konttailevat ojissa kadonnutta piilolinssiään etsimässä, ilmassa tuoksuu palanut sauna ja juhannustaikoja tehneet nuorikot koettelevat kykyään muodostaa lause. Monet kertovat toisilleen, mitä ovat aina halunneet sanoa. Virhe. Uroutta todistetaan puukkohippasilla ja kansallista yhtenäisyyttä juhlistetaan snägärin turpaanvetokarkeloilla (koska naapuri kaatui pallogrilliin), lopulta kruunataan kuningasurpo. Ei silti masennuta.

Hyvää jussia tytöt ja pojat!

Kevään viimeinen hidas

Jyväskylän Vakiopaineessa esiinnyttiin akustisesti, mikä poikkeuksellista. Keikkasetin kääntäminen sellaisenaan akustiseksi osoittautui mahdottomaksi tehtäväksi. Ongelma ratkaistiin keräämällä Vakiopaineen settiin kavalkadi bändin rauhallisimpia kappaleita, rokkiosasto jätettiin pois.

Esiintyminen akustisesti oli antoisaa puuhaa, biisejä pystyi ja oli pakko lähestyä varsin eri lähtökohdista kuin normaalisti. Settiin sujautetut raskaammat kappaleet muuttivat luonnettaan siinä määrin, että tuntui soittavansa tyystin eri biisiä kuin nimen perusteella luulisi. Baarissa vallitsi hetkittäin harras tunnelma, muutama tyyppi sanoi silmäkulman kostuneen kun laulettiin joitakin biisejä neliäänisesti. Hatunnosto herra Bassolle joka viimein vaati itselleen mikrofonin.

Kiitos Vakiopaineen ystävälliselle henkilökunnalle sekä yleisölle. Hyvää kevättä, näkemiin.